3. maaliskuuta 2013

Illallisteemana Euraasia


Eilen illallistimme ystävien kanssa Euraasia-teemalla, sillä suolapalaksi nautittiin Venäjältä kotoisin olevia blinejä lisukkeineen ja jälkiruokana oli creme bruleeta, jonka keksimisestä kättä vääntävät Ranskan lisäksi ainakin Espanja ja Iso-Britannia. Ranskassa herkku on kuitenkin kaikista suosituin. Itselleni keksijällä ei niinkään ole väliä, mutta thank god tämä makea jälkiruoka on joskus nähnyt päivänvalon!

idblinit
Blinien lisukkeina nautimme smetanaa, loimulohta, kurkkusalaattia, silputtua punasipulia ja tilli-mustapippurituorejuustoa. Kaikki sopivat mitä mainioimmin pikabliniemme kylkiäisiksi. Perinteisesti blinitaikinan pitää antaa käydä yön yli, mutta onnistuimme soveltamaan pikaohjeen naistelehtien ja jauhopussin kyljessä olleen ohjeen pohjalta.

Blinit: (iso kasa pikkublinejä)
1 prk kermaviiliä
2 dl olutta
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl soodaa
1 dl maitoa
voita paistamiseen

Sekoita aluksi kermaviili ja olut keskenään. Lisää jauhot, suola, sokeri ja sooda. Ohenna lopuksi taikinaa lisäämällä joukkoon maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Paista valurautapannulla voissa pieniä blinilettusia.

Ja sitten illan kruunanneeseen creme bruleeseen! Ystäväni oli valmistanut annokset muuten valmiiksi, mutta pääsimme aitiopaikoilta seuraamaan, miten annosten päälle tehtiin rapsakka sokerikuorrute käyttämällä ihanaa keittiövempainta - kaasupoltinta.

Creme brulee: (4 annosta)
3 3/4 dl kuohukermaa
1 1/4 dl maitoa
4 kananmunankeltuaista
vajaa dl erikoishienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
tomusokeria

Kaada kerma ja maito kattilaan. Lisää joukkoon halkaistu vaniljatanko ja anna kiehahtaa. Vispaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja lisää vähitellen muna-sokerivaahtoon kuuma kermamaito. Sekoita koko ajan. Poista vaniljatanko, mutta raaputa sen siemenet seokseen. Täytä laakeat (halkaisija noin 8 cm) uunivuoat seoksella ja kypsennä uunissa vesihauteessa 150 asteessa noin 45 minuuttia, jotta seos hyytyy.

Anna annosten jäähtyä ja laita ne jääkaappiin ennen kuin teet sokerikuorrutteen. Rippotele kylmien annosten pinnalle tomurokeria ja polta sokeri kaasupolttimella tai uunissa grillivastuksen alla koko ajan pinnan tummumista tarkkaillen.

Ohje: Sikke Sumari.


2 kommenttia:

  1. Eikös Espanjan ylpeys ole Crema Catalana,hieman erilainen kuin brulee? Mutta "kevyitä jälkkäreitä" molemmat :D hyvän näköistä settiä. Kandee kokeilla joskus raparperibruleeta. On tosi hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, että eri maiden versioissa on pieniä eroja. En ole päässyt maistelemaan herkkuja autenttisesti paikan päällä, joten joudun turvautumaan googletteluun ja fiksujen kommentoijien palautteeseen. :) Raparperibrulee pitää laittaa ehdottomasti to do -listalle!

      Poista