1. maaliskuuta 2016

Pientä makeaa | Pannuomenat & kardemummakastike

En ole elämässäni pilannut yhtään kattilaa polttamalla jotain pohjaan, mutta vahinkoja toki on käynyt meikäläiselläkin. Milloin kattilasta kuplii keitokset yli hellalle ja milloin taas hautumaan jätetty soosi nappaa hiukan liikaa pannun pohjaan kiinni, kun unohtuu snäppäilemään tai tekemään ruuanlaiton lomassa jotain muuta tärkeää.

Näistä keittiövälikohtauksista on kuitenkin selvitty tähän asti rätillä ja perusteellisella tiskauksella.

Sopivasti joulun alla puuronkeittosesonkiin ilmestynyt Valio Kiehu -maitojuoman slogan lupaa, että kyseinen maito on vaikea polttaa pohjaan, mikä puolestaan säästää kokin hermoja esimerkiksi juuri kattiloiden pesemisessä. Kiehu-maidosta on purkin kylkiselosteen mukaan poitettu sellaisia proteiineja, jotka herkimmin kuumennattaessa palavat.

Välillä hienosäädetyt tuotteet saattavat kadottaa osan alkuperäiselle tuotteelle ominaisesta mausta, mutta tässä tapauksessa maito maistui ihan maidolta ilman outoja vivahteita. Tuotetta sai siis huoletta lähteä työstämään keittiössä mieleisekseen maheanhampaan kolottaessa.

Aivan ultimaattiseen kiehumistestiin en Valion uutuusmaitoa altistanut, kun sekoittelin sakeutuvaa kardemummakastiketta kuuliaisesti vispilällä koko kuumennuksen ajan.

Sen verran Kiehu-maitojuoman selosteissa toki huomautetaan, että vaikka maito ei pala pohjaan, ruuanvalmistuksessa muut ruokaan lisättävät raaka-aineet, kuten ryynit, jauhot ja hiutaleet saattavat niin tehdä.

Muiden blogirinkiläisten Kiehu-reseptejä voi käydä selaamassa täällä. Kampanjan tiimoilta on luvassa niin etnisiä herkkuja, uuniruokia ja juomia kuin myös puuroja.

Kardemummakastike:
3 dl Valio Kiehu -maitojuomaa
kananmuna
3 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 tl kardemummaa

Laita kaikki ainekset kattilaan kardemummaa lukuunottamatta. Ala kuumentaa kastiketta ja sekoittele sitä vispilällä. Kun seos on paksuuntunut, sekoita joukkoon kardemumma ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa ripaus sokeria.

Pannuomenat:
3-4 omenaa
2 rkl voita
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

Leikkaa omenoista lohkoja. Sulata rasva pannulla ja lisää joukkoon omenaviipaleet. Mausta sokerilla ja kanelilla. Kääntele omenoita pannulla miedolla lämmöllä noin viitisen minuuttia, että ne pehmenevät hieman. Tarjoa lämpiminä kardemummakastikkeen kanssa.

http://www.blogirinki.fi/
Yhteistyössä Valio

2 kommenttia:

  1. oi, suussa ihan maistuu nuo ihanan mausteiset maut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertaista ja maistuvaa - siinä on hyvä resepti tilanteeseen jos toiseenkin. :-)

      Poista