24. joulukuuta 2016

JOULUAATTO: 3 + 1 ravintolavinkkiä Prahaan

Uusi maa, uusia kokemuksia ja uusi magneetti keittiöön jääkaapin oveen!

Vietimme Prahassa kolme yötä joulukuun alussa ja kuten aina reissuilla, ruoka oli tärkeässä ja isossa roolissa. Jotta teidänkin reissunne Tshekin pääkaupunkiin olisi yhtä maukas kuin meillä, tässä parhaat raflakokemukset jaettuna.<3


1. NASE MASO

Pikkuriikkinen lihakauppa, josta löytyy myös muutama baaripöytä, joiden äärellä voi herkutella. Mukaan siis voi ostaa lihatiskin parhaita antimia tai tehdä kuten me - kertoa myyjälle burgerihimosta ja antaa hänelle sen jälkeen vapaat kädet.

Meille tiskiltä ojennetut burgerit kustansivat vain noin vitosen kappale, niiden kylkeen sai laskea itse ravintolan seinän hanasta olutta ja oli pojat hyvä kombo! Jos olisimme olleet reissussa vähänkin pidempään, olisi tänne varmasti tehty toinenkin pistäytyminen.

2. SANSHO

Michelin-oppaassakin suositeltu, mutta kuitenkin ilman tähtiä toimivan Sanshon bongasin jo ennakkoon Taste of Prague sivustolta (suosittelen perehtymään!). Aasialaissävytteisessä ravintolassa nautimme lounaan alkuun dumplingseja. Pääruuaksi poikaystäväni söi Sanshon herkullista nimikkoruokaa: pork bellya, nam! Loistava palvelu ansaitsee täällä erityismaininnan.

3. MASO A KOBLIHA

Aivan Sanhon vieressä ja käsittääkseni ainakin osittain samalla omistuspohjallakin toimiva Maso a Kobliha on astetta Sanshoa rennompi paikka. Oma lohileipäni oli täällä kaikessa yksinkertaisuudessani taivaallisen hyvää ja poikaystävän mehevä lihalautanen karkotti nälän. Tarjoilijan mukaan kaupungin parhaat täytetyt munkit saa täältä, emmekä ainakaan me uskalla kovin äänekkäästi vastaankaan väittää.

+ 1 VINOGRAF

Joskus ihanat paikat löytyvä sattumalta. Kun olimme kaukana hotellilta ja etsimme oikeastaan vessaa, päädyimme Vinografiin - ihanan tunnelmalliseen viinibariin. Jos olet käynyt Helsingin Soil wine and roomissa, osaat asettaa ennakko-odotuksesi kodilleen myös Vinografin osalta. Me emme täällä syöneet, mutta paikkaa voi silti varauksetta suositella. Sisustus ja tunnelma olivat ihania sekä sommelier huippu! Vierailun arvoinen paikka Prahan uudella puolella, melko lähellä Kaarlensiltaa.

---

Okeiokei. Pakko vielä nostaa esiin +2! Mikäli shoppailu Palladium-kauppakeskuksessa alkaa uuvuttamaan, yläkerran ravintolamaailmasta löytyy hauska ruokapaikka. Siellä tarjoilija käy ottamassa tilauksen, ja juomat saapuvat pöytään ravintolaa kiertävän junaradan veturin kyydissä - miten siistiä!

Me emme syöneet kyseisessä raflassa mitään, mutta parit oluet ja siiderit shoppailun lomassa nautimme. Neljän juoman yhteislaskukaan ei ostoskeskussijainnista huolimatta ollut paha - noin seitsemän euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti